Tiedättehän sen tunteen, kun aamulla herää ja huokaisee; kunpa koulua ei olisi keksittykään.
Kun opettajat valittavat, kuinka ei saa juosta käytävillä ja se saa sinut suuttumaan? Mitä jos kävisit, ystävä rakas, vierailulla Lumijoen koulussa ja harkitsisit sitten uudestaan, kuinka kamala paikka TEIDÄN koulunne on?
Nokkoset polttelevat sormia inhottavasti, kun niihin on koskenut. Ne oikein kutisevat ja kirvelevät. Pienenähän sitä oikein pelkää ja karttaa kuin ruttoa, ettei vain vahingossakaan koskisi nokkosiin. Vähän vanhempana ei tunnu missään koskettaa nokkosta. Paitsi jälkikäteen.
Ja noita nokkosia me saamme joka päivä sietää; joka ainoa päivä seitsemäs, kahdeksas ja yhdeksäsluokkalaiset laitetaan istumaan kiltisti omaan pöytäänsä, eikä esimerkiksi heitä voi sekoittaa. Yläkerran kaiteeseen ei saa nojata, ettei vain tulisi jälki-istuntoa. Me kahdeksasluokkalaiset jouduimme iltakouluun, koska olemme niin huonoja ja kurittomia. Jos myöhästyisit tunnilta muutaman sekunnin, mitä tapahtuisi? - Pyytäisit anteeksi ja virhe olisi unohdettu. Mitähän sinä sanoisit, jos opettaja kaivelisi kalenteria esille ja merkkaisi tiukoin kirjaimin: "Hän myöhästyi tunnilta, merkintä!" Ja kolmesta merkinnästä saa jälki-istuntoa.
Minä en ole ollut vielä koskaan jälki-istunnossa.